Poliittista tiedettä
Hämähäkit lintujahdissa
Tinkerer paljastuu
Hämähäkin tiede
Rauhaa Symkariaan
POLITIIKKA

POLIITTISTA TIEDETTÄ

Kaupunginvaltuuston ehdokas Rio Morales ottaa Roxxonin kohteekseen uudessa lausunnossaan

 

TARINA
KAT FARRELL

KIRJOITTANUT 
KAT FARRELL

VALOKUVAT
SHAUN BESMAN

VALOKUVAT
SHAUN BESMAN

Roxxonin läsnäolon kasvaessa East Harlemissa kaupunginvaltuustovaalien ehdokas Rio Morales on antanut julkisuuteen kipakan lausunnon, missä kyseenalaistetaan yhtiön uusi energiatuote, Nuform, sekä yrityksen luotettavuus vastuullisena energiantuottajana.

Morales on hyödyntänyt taustaansa luonnontieteissä painottaessaan, että uusien innovaatioiden viimeistely vie runsaasti aikaa ennen kuin ne voi ottaa yleiseen käyttöön – etenkin kemikaalien ja energianlähteiden tapauksessa. Hän huomautti, että yhtiö on kerta toisensa jälkeen epäonnistunut tarjoamaan mitään todisteita Nuformin turvallisuudesta. ”Emme voi hyväksyä Nuformin käyttöä ennen kuin Roxxon esittää kiistattomat todisteet sen tehokkuudesta ja turvallisuudesta”, hän vaatii suorasukaisesti lausunnossaan.

Morales väittää lisäksi, että Roxxon, New York Cityn pääasiallinen energiantuottaja, on ennenkin viitannut kintaalla East Harlemille ja sen kärsimille sähkökatkoille. Hän kysyy kuulijoilta: ”Miten me voimme luottaa Roxxonin tulevaisuuteen Harlemissa, kun se ei ole huolehtinut meistä menneisyydessäkään?”

Energiajätti on reagoinut laatimalla julkisuustilaisuuden, missä sen sulavapuheisen tutkimus- ja kehitysosaston johtajan, Simon Kriegerin, on määrä korostaa Nuformin mahdollisuuksia. Tilaisuuden oletetaan tarjoavan tarkemman selityksen salaperäisen uuden energialähteen toiminnasta.

RIKOLLISUUS

HÄMÄHÄKIT LINTUJAHDISSA

Spider-Manit pilasivat karanneen superrikollisen, Vulturen, nanobottijuonen

 

TARINA
BEN URICH

TARINA
BEN URICH

VALOKUVAT
JUSTIN WEST

VALOKUVAT
JUSTIN WEST

Vankeuteen tuomittu superrikollinen, Vulture, murtautui jälleen kerran ulos häkistään tuottamaan kaaosta New Yorkin kaduilla. Lintumies lähti lentoon untuvikkorikostoveriensa kera, ja vapautti parven nanobotteja, jotka tartuttivat newyorkilaisten mielen ja muuttivat nämä väkivaltaisiksi tuhon välikappaleiksi.

Mutta vaikka Vulturella oli suojattinsa, niin oli myös vakituisella naamiokostajallamme, Spider-Manilla. Hän kumppaneineen kävi siipiveikkojen päälle pysäyttääkseen näiden juonen. Kaksi hämähäkkiä jakaantuivat: kokenut sankari vastaan kokenut roisto, ja uusi sankari uusia roistoja vastaan.

Taistelussa ehkä silmiinpistävintä oli, että uusi Spider-Man sai vastaansa useita tehostettuja kriminaaleja ja hän päihitti heidät kaikki aivan omin päin. Tämä taistelu ei ollut voitto pelkästään New Yorkille, vaan myös uudelle seittisankarille.

RIKOLLISUUS

TINKERER PALJASTUU

Näyttävä rikollinen väittää olevansa Undergroundin johtaja

 

TARINA
KAT FARRELL

KIRJOITTANUT
KAT FARRELL

VALOKUVAT
LANCE BANNON

VALOKUVAT
LANCE BANNON

Daily Bugle Now on saanut käsiinsä tuoretta tietoa koskien aiempaa paremmin varustellun Underground-jengin hiljattaisen nousun takana olevaa johtajaa. Silminnäkijät kertoivat naamioituneesta hahmosta East Harlemin kaduilla käskyttämässä Undergroundin roistoja. Kasvoton hahmo käyttää nimeä Tinkerer.

Tinkerer on peloton, ja käyttää samaa ohjelmoitavaa teknologiaa kuin Undergroundin jäsenet. Hän kykenee kutsumaan esiin neonvaloa hohtavan voimamiekan. Johtajansa itsevarmuus on saanut Undergroundin kokoamaan rivinsä ja suuntaamaan huomionsa satunnaisista väkivallanteoista ja vandalismista kohti uutta kohdetta: Roxxon Plazaa.

Ei ole varmoja vihjeitä siitä, mitä Tinkerer yrityksestä haluaa, mutta East Harlemin uuden pääkonttorin kärsimät murrot ja ilkivalta viittaavat siihen, että hohdokas jengipomo saattaa havitella Roxxonin patentoimaa uutta energiamuotoa, Nuformia. Hätkähdyttävänä vastavetona Roxxon on tehostanut turvatoimiaan. Se on palkannut aseistettuja vartijoita partioimaan uudessa laitoksessaan ja tukahduttamaan kaikki Tinkererin ja tämän kasvavan armeijan aiheuttamat ongelmat.

TIEDE

HÄMÄHÄKIN TIEDE

Kerta on poikkeama – kaksi ei voi olla sattumaa.

 

TARINA
ROBBIE ROBERTSON

TARINA
ROBBIE ROBERTSON

VALOKUVAT
JUSTIN WEST

VALOKUVAT
JUSTIN WEST

Kun Spider-Man ensi kertaa singahti maisemiin, newyorkilaiset pelkäsivät hänen voimiaan. Mutta kun hän osoitti omistautuneensa kaupungille, hän ansaitsi ihmisten luottamuksen. He uskoivat hänen olevan ainutlaatuinen sankari. Mutta kun toinenkin Spider-Man ilmaantui, newyorkilaiset alkoivat ihmetellä: ”Mistä niitä oikein sikiää?”

Sinkoavat seittejä käsistään, kiipeilevät pitkin seiniä – tämä alkaa vaikuttaa uhkaavalta. Ovatko Spider-Manimme kudottu samasta geneettisestä seitistä? Vai onko kaupungin juomavedessä jotain omituista? Tieteilijöiden mukaan kumpikin olisi kaukaa haettua. Geneettiset tai ympäristön tekijät eivät ole niin suuria, että voisivat luoda jotain seinäkiipijöiden kaltaista. Jos näin olisi, paljon useampi tyyppi singahtelisi töihin seitin varassa sen sijaan, että uskaltautuisi julkisiin kulkuneuvoihin.

Vaikka selvästikään ei tunnu olevan muuta selitystä kuin muutamia korkealentoisia tieteissepityksiä – kuten avaruusmuukalaisia, laboratoriokokeita tai olentoja vaihtoehtoisesta ulottuvuudesta – newyorkilaiset ovat todellakin huojentuneita, kun Spider-Manit suojelevat heitä, jos katastrofi iskee.

POLITIIKKA

RAUHAA SYMKARIAAN

Silver Sablinova rauhanneuvottelujen kärkihahmona sodan repimässä maassa

 

TARINA
MARY JANE WATSON

TARINA
MARY JANE WATSON

VALOKUVAT
PETER PARKER

VALOKUVAT
PETER PARKER

Sen jälkeen, kun Silver Sablinova toimi yhdessä Spider-Manin kanssa lopettaakseen Hammerheadin terroriteot New Yorkissa – ja hankki takaisin Maggian johtajan kaappaamat aseensa – hän palasi nopealla aikataululla kotimaahansa Symkariaan. Sablinova ei kuitenkaan saanut juurikaan hengähtää. Hänen palattuaan pieni kansakunta sai maailmanlaajuista huomiota sisällissotansa vuoksi.

Sablinova pyrki lopettamaan taistelut kapinallisjoukkojen ja Symkarian hallituksen asevoimien välillä diplomaattisin keinoin ja palauttamaan rauhan sodan uuvuttamille kansalaisille. Kuukausien ponnistelujen jälkeen jännitys on lientynyt ja rauhanneuvottelut häämöttävät horisontissa.

Vain aika näyttää, tuottaako Sablinovan vaivannäkö tulosta ja eheyttäisi hänen rakkaan kotimaansa.

East Harlemin suojelija
Huipputeknologinen naamiosankari
Jouluntoivotukset
Vangit vesille jälleen
Vahvempia kuin koskaan
RIKOLLISUUS

EAST HARLEMIN SUOJELIJA

Kuunteleeko uusi Spider-Man hittejä?

 

TARINA
BEN URICH

TARINA 
BEN URICH

VALOKUVAT
JUSTIN WEST

VALOKUVAT
JUSTIN WEST

Tähän mennessä koko New York City on tottunut Spideyn kumppaniin. Mutta monet ovat huomanneet uuden hepun partioimassa usein yksin East Harlemissa. Nähtävästi seinäkiipijänoviisi on tehnyt tästä yhteisöstä kotipesänsä hioessaan Spider-voimaan.    

Teon puodin kaltaisista kulmakaupoista julkisiin tiloihin, kuten CJ Walker Parkiin, uusi Spider-Man on ensimmäisenä paikalla auttamassa apua tarvitsevia. Ilmeisesti hänen mentorinsa parissa viettämänsä aika on tuottanut tulosta, sillä tämä rikollisuuden vastustaja osoittaa uutta itsevarmuutta rauhan ylläpitämisessä.

East Harlem käy läpi massiivista muutosta. Roxxon Plazan on määrä aueta päivänä minä hyvänsä, ja kaupunginvaltuustovaalien ehdokkaat pyrkivät virkaan täksi talveksi. Monet ovat epävarmoja yhteisön tulevaisuuden suhteen. Jakoi uusi Spider-Man sitten kaupungin vastuualueisiin mentorinsa kanssa tai on alue vain lähellä hänen sydäntään, jotkut asukkaat ovat panneet merkille, että varma voi olla vain suojelijahämäkistä.

MUOTI

HUIPPUTEKNOLOGINEN NAAMIOSANKARI

Uudella Spider-Manilla on futuristisia pukuja

 

TARINA
BETTY BRANT

TARINA
BETTY BRANT

VALOKUVAT
SHAUN BESMAN

VALOKUVAT
SHAUN BESMAN

Uusi Spider-Man jättää jälkensä muodin maailmaan käyttämällä monenlaisia uusia pukuja, jotka kaikki tarjoavat meille vilkaisun naamiosankarien tyylin tulevaisuuteen.

2020-puku: Spideyn kumppani heilahteli ympäri kaupunkia musiikin pauloissa. LED-valoilla koristeltu ja kuulokkeita pitävä uusi sankari puolustaa kaupunkia omien valikoitujen biittiensä tahdissa. Spider-Man on jopa vetäissyt jalkaansa omat kustomoidut rikollisuudenvastaiset kenkänsä.

Kohti hämähäkkiversumia -puku: Uusi seittisankari nähtiin puvussa, joka vaikutti aivan ufolta. Hän antoi sille karhean taiteellisen vaikutelman maalaamalla panssarinsa sekä ikoniseksi nousseen punaisen spider-symbolin spray-maaleilla.

Ohjelmoitava materia -puku: Mikä tämän puvun saa hehkumaan? Pukuun ympätty salaperäinen teknologia antaa sille huipputeknologista ja dramaattista tuntua. 

LIIKETALOUS

JOULUNTOIVOTUKSET

New York City valmistautuu joulukuun juhlallisuuksiin

 

TARINA
ROBBIE ROBERTSON

TARINA
ROBBIE ROBERTSON

VALOKUVAT
LANCE BANNON

VALOKUVAT
LANCE BANNON

Vuoden lähestyessä loppuaan koko New York odottaa kaupungin tupaten täynnä olevaa talvitapahtumien kalenteria.

Ilottelu alkaa New Yorkin kuuluisasta hanukkaa juhlistavasta menorah-näytöksestä, jonka huhutaan löytäneen uuden paikan yhdestä kaupungin vehreistä puistoista. Lapset kyselevät, milloin Joulupukki tulee Midtownin ostoskeskukseen kuuntelemaan heidän lahjatoiveitaan, kun taas paikallinen tanssiopisto mainostaa rakastettua vuotuista kwanzaa-esitystään.   

Kenties yksi jännittävimmistä tempauksista on East Harlemin iloluonteinen King’s Day -paraati. Joka vuosi suuri joukko kaikenikäisiä ihmisiä kokoontuu CJ Walker Parkiin yhteen vuoden värikkäimmistä esityksistä. Odotettavissa on juhlalavoja, esiintyjiä ja vaikka mitä, kun paraati etenee pitkin katuja.

Mutta joulu ei ole ainoa asia, mikä newyorkilaisia puhuttaa. Pitkän aikavälin säätiedotukset ennustavat ennätyspahaa talvimyrskyä. Monet toivovat, ettei se haittaisi liikaa kaupungin jouluvalmisteluja, vaan toisi sen sijaan ikimuistoisen joulunajan.

RIKOLLISUUS

VANGIT VESILLE JÄLLEEN

Lautan remontti on lähes valmis, vangit palaavat vartioidussa saattueessa

 

TARINA
KAT FARRELL

TARINA
KAT FARRELL

VALOKUVAT
LANCE BANNON

VALOKUVAT
LANCE BANNON

Viime vuoden katastrofaalinen vankilapako huipputurvalliselta Lautalta jätti jälkeensä romahtaneita seiniä, räjäytettyjä sellejä ja tuhottuja ulkomuureja. Vankilanjohtaja ei voinut muuta kuin sijoittaa uudelleen satoja vankeja korjausten ajaksi. Työskenneltyään yhdessä kaupungin kanssa nopeuttaakseen remonttia vankeinhuollon viranomaiset ovat viimein julkistaneet suunnitelmansa tuoda vangit takaisin vankilan uusittuihin siipiin.

Tulevan vankien siirron yksityiskohdat julkistettiin, jotta kansalaisten huoli kuljetuksen pieleen menemisestä hälvenisivät. Mutta suunnitellut helikopterisaattueet, aseistetut vartijat ja panssariajoneuvot saattavat viitata siihen, että he eivät välttämättä ole siirtämässä mitään peruskonnia. Kun vankilanjohtajaan otettiin yhteyttä ja kysyttiin keitä tarkkaan ottaen Lautalle siirretään, hän kieltäytyi kommentoimasta asiaa.

Asukkaat – syystäkin huolissaan – kannattaa painaa mieleensä siirron ilmoitetut päivämäärät ja pysyä poissa kuljetuksen reitiltä, kunnes kaikki vangit on palautettu selleihinsä.

LIIKETALOUS

VAHVEMPIA KUIN KOSKAAN

Pirunhenkäyskriisissä kaatuneet sankarit inspiroivat nykypäivän johtajia

 

TARINA
BEN URICH

TARINA
BEN URICH

VALOKUVAT
SHAUN BESMAN

VALOKUVAT
SHAUN BESMAN

Kun New York City ajautui rikollispomojen käsiin ja Pirunhenkäys piinasi sen kaupunginosia, kaksi sankaria nousi esiin: New Yorkin poliisilaitoksen konstaapeli Jefferson Davis sekä F.E.A.S.T.-yömajojen toiminnanjohtaja May Parker. Kumpikaan ei saanut nähdä kriisin loppumista, mutta heidän toimintansa loi kestävän perinnön.

Rio Morales, konstaapeli Davisin leski, kampanjoi parhaillaan päästäkseen East Harlemin edustajaksi kaupunginvaltuustoon. ”Hän todella välitti tästä kaupungista ja sen asukkaista. Tiedän että Jeff kannattaisi kaikkea, mitä kampanjamme pyrkii saavuttamaan”, Morales kertoo rakastava ilme kasvoillaan.  

Monet alkoivat karsastaa F.E.A.S.T.-järjestöä, kun sen perustaja Martin Li paljastui superrikolliseksi nimeltä Mister Negative. Mutta nykyiset johtajat, kuten Gloria Davila etsivät opastusta May Parkerin toiminnasta. Kun kysyimme asiasta, Davila sanoi: ”Herra Li perusti F.E.A.S.T.-järjestön, mutta se on Mayn perintö. Myötätunto, tuki ja toivo. Sitä hän antoi kaikille, jotka olivat sitä vailla. Ja minäkin aion jatkaa samoin, tuli mitä tuli.”

”Suuryritysten ahneutta!”
Hämähäkkejä joka paikassa!
Hei Harlem
Fiskin imperiumin tuho
Seinien kertomaa
LIIKETALOUS

”SUURYRITYSTEN AHNEUTTA!"

Kaupunginvaltuustoon pyrkivä Rio Morales järjesti räväkän tapahtuman Roxxon Plazan luona.

 

TARINA
KAT FARRELL

KIRJOITTANUT 
KAT FARRELL

VALOKUVAT
LANCE BANNON

VALOKUVAT
LANCE BANNON

Roxxonin moderni ja arkkitehtuuriltaan minimalistinen pääkonttori erottuu silmiinpistävästi East Harlemin vanhojen rakennusten joukosta. Monet paikalliset eivät ole innoissaan uudesta tornitalosta, joka on kuin muistutus suuryritysten vallasta.

Kaupunginvaltuustoon pyrkivä ja East Harlemissa asuva Rio Morales on Roxxonin äänekkäimpiä vastustajia. Roxxon Plazan luona järjestetyssä uusimmassa tapahtumassaan Morales haukkui uuden pääkonttorin ja muistutti kannattajiaan siitä, että yhtiön saapumisen myötä monia paikallisten suosimia yrityksiä ja palveluja on lopetettu – kuten Paulon jäätelökioski, Juniperon päivähoito ja Pyhän Teresan kirkko – minkä lisäksi yhtiö saattaa hänen mukaansa vaarantaa koko alueen turvallisuuden uudella ja kiistellyllä Nuform-reaktorillaan, josta tiedetään varsin vähän.

Morales syytti Kriegeriä reaktorin toimintaan liittyvästä salailusta ja vaati reaktorin laboratoriotestien tulosten julkistamista, jotta laite voidaan todeta luotettavaksi ja turvalliseksi asuinalueella.

Simon Krieger on puolestaan käynyt vastahyökkäykseen saadakseen lisätukea Moralesin poliittisilta kilpakumppaneilta, paikallisilta asukkailta ja pienyrittäjiltä. Krieger vastasi Moralesin syytöksiin julistamalla Roxxonin uuden rakennuksen East Harlemin ”kehityksen johtotähdeksi” ja Nuformin ”naapuruston uudistumisen loistavaksi symboliksi”.

RIKOLLISUUS

HÄMÄHÄKKEJÄ JOKA PAIKASSA!

Pyysimme lukijoitamme lähettämään meille parhaat Spider-Man-tarinansa.

 

TARINA
ROBBIE ROBERTSON

TARINA
ROBBIE ROBERTSON

VALOKUVAT
JUSTIN WEST

VALOKUVAT
JUSTIN WEST

Hiljalleen on alkanut näyttää siltä, että uusi Spider-Man on tullut jäädäkseen, sillä parrasvaloihin loikattuaan uusi tulokas on nähty liikkumassa kaupungilla sekä yksin että kokeneemman lajitoverinsa seurassa. Eikä kaksikko ole tuottanut pettymystä:

seuraavassa on valikoima kaksikosta kertovia tarinoita, joita lukijamme ovat lähettäneet meille.

Singahtelua pitkin kaupunkia

”Olin lounastauolla syömässä hodaria ja näin, kuinka molemmat Spider-Manit kisasivat pitkin korttelia. Uusi kaveri huusi jotain tyyliin ”vauhtia, käpy” ohittaessaan alkuperäisen hämähäkkityypin. En tiedä, minne ne olivat matkalla, mutta toivottavasti alkuperäinen sai nolattua sen uuden.”

Rikosten torjujat

”Näin uuden Spider-Manin pari viikkoa sen jälkeen, kun hän ilmaantui maisemiin. Uusi kundi pysäytti kauppaa ryöstävän jengin yhdessä vanhan Spider-Manin kanssa. Hän lähinnä hengaili taustalla, kun vanha Spidey hoiti pieksemisen, mutta sitten hän loikkasi sekaan oikealla hetkellä ja PAU! Tyyppi tyrmäsi kolme pahista kerralla. En edes tiennyt, että hän osaa tehdä niin... Eikä ilmeisesti hän itsekään. Seittipäät heittivät toisilleen yläfemmat, kun homma oli paketissa.” 

Metrokyytiä

”Olin kerran samassa metrossa uuden Spider-Manin kanssa. Tyypin puvusta pääsi aika nihkeä ääni, kun se hieroutui metron istuimiin. Jätkä jäi samalla pysäkillä minun kanssani ja meni suoraan kaupungin parhaaseen pitsapaikkaan. Sinne on muuten aika vaikea päästä ilman metroa... Ilmeisesti uusikin kaveri tietää, että paikan slaisseja kannattaa tulla maistelemaan kauempaakin.”

KULTTUURI

HEI HARLEM

Tutustu East Harlemin kivijalkayrittäjiin, joille Roxxonin saapuminen tietää vaikeita aikoja.

 

TARINA
BEN URICH

TARINA
BEN URICH

VALOKUVAT
SHAUN BESMAN

VALOKUVAT
SHAUN BESMAN

Roxxon on laajentamassa toimintansa East Harlemiin, minkä seurauksena alue vetää epäilemättä puoleensa suuren määrän uteliaita turisteja. Daily Bugle Nyt kävi alueella tutustumassa sen pienyrittäjiin ja heidän tiiviiseen, ainutlaatuiseen yhteisöönsä.

Caleb Ward, Caleb Clean Cuts -parturiliikkeen omistaja

Paikallisten asukkaiden mukaan Caleb Clean Cuts -parturiliikkeen omistaja Caleb Ward on taatusti ensimmäisten joukossa toivottamassa uudet tulokkaat tervetulleeksi naapurustoon. Iloinen ja sydämellinen Caleb on aina valmis auttamaan väkeä, ja hän kertoo auliisti alueen parhaista ruokapaikoista, taidenäyttelyistä tai ihan vain kortteliston kiinnostavimmista asukkaista. 

Teo Alvarez, Teon puodin omistaja

Teo on paljasjalkainen eastharlemilainen, joka on vuosien mittaan nähnyt omin silmin alueen muutokset. Hän omistaa pienen kulmapuodin, josta paikalliset voivat hakea pikaisen lounaan ja samalla kuulla alueen uusimmat juorut.

Camila Vazquez, Pana Fuerte -ravintolan omistaja

East Harlem on tunnettu lukuisista ravintoloistaan, mutta yksikään niistä ei vedä vertoja Camila Vazquezin Pana Fuerte -ravintolalle. Alueelle muutettuaan Camila perusti oman ravintolan, jossa hän tarjoilee Harlemin nälkäisille asukkaille puertoricolaisia suosikkiruokia, kuten pollo al hornoa.

LIIKETALOUS

FISKIN IMPERIUMIN TUHO

Wilson Fiskin maine on tuhonnut toiveet miehen kiinteistöjen uusiokäytöstä Fisk Toweria myöten.

 

TARINA
BETTY BRANT

TARINA
BETTY BRANT

VALOKUVAT
JUSTIN WEST

VALOKUVAT
JUSTIN WEST

Viime vuonna kiinteistömoguli Wilson Fisk paljastui Kingpiniksi – New Yorkin pahamaineisimmaksi rikollispomoksi. Tätä nykyä Fisk kärsii rangaistustaan vankilassa, joten hänen eri puolilla New Yorkia sijaitsevat kiinteistönsä ovat jääneet rapistumaan. New Yorkin tuomioistuimet ovat takavarikoineet Fiskin varat siksi aikaa, kun syyttäjät tutkivat hänen liiketoimiensa laillisuutta,

ja jopa viime vuonna keskikaupungin alueelle valmistunut Fisk Tower törröttää tyhjänä valot sammutettuina. Asiaa pahentaa se seikka, ettei Fiskin pilvenpiirtäjille tunnu löytyvän ottajia – jokainen asiaa kommentoinut sijoittaja ilmoitti välttelevänsä kyseisiä kohteita, jotka heidän mukaansa ovat saaneet Fiskin tekojen seurauksena niin huonon maineen, ettei tilannetta voi korjata minkäänlaisella uudelleenbrändäyksellä. 

KULTTUURI

SEINIEN KERTOMAA

East Harlemin uusin muraali on kunnianosoitus Spideylle. Ansaitseeko hänen uusi kumppaninsakin vielä paikan seinällä sankarien joukossa?

 

TARINA
BETTY BRANT

TARINA
BETTY BRANT

VALOKUVAT
SHAUN BESMAN

VALOKUVAT
SHAUN BESMAN

East Harlemissa käydessään ei voi olla näkemättä upeita seinämaalauksia, jotka kaunistavat rakennusten ulkoasua ylistäen alueen monimuotoisuutta ja kunnioittaen kortteleiden värikästä historiaa ja luonnetta.

Yksi uusimmista tulevista maalauksista on omistettu kaupungin ikiomalle Spider-Manille, josta on tullut häkellyttävän suosittu sen jälkeen, kun hän vuosi sitten kukisti niin Kingpinin, Mister Negativen kuin Otto Octaviuksenkin sekä tämän kätyrit: Rhinon, Electron, Scorpionin ja Vulturen.

Moni on kuitenkin alkanut miettiä, tulisiko myös uusi Spider-Man maalata alkuperäisen seittisankarin viereen. Kun pyysimme maalauksen suunnittelijaa kommentoimaan ”Spider-seinää”, hän vain kohautti olkiaan ja totesi: ”Alkuperäinen Spidey on meikäläisen suosikki. Siitä uudesta kaverista ei vielä tiedä.”

Kaupungin oma sankari
Uudenlainen hämähäkki
Rikollista hämmennystä
Viimeinen näytös
Heureka! …Ehkä?
Politiikka

KAUPUNGIN OMA SANKARI

Uusi politiikkaan pyrkijä saa tukea naapurustosta.

 

TARINA
BEN URICH

TARINA 
BEN URICH

VALOKUVAT
SHAUN BESMAN

VALOKUVAT
SHAUN BESMAN

Ilmassa voi aistia uudenlaista energiaa, joka ei ole peräisin Roxxon Plazan syövereistä. Se on lähtöisin East Harlemin asukkaista, joista yhä useampi on antanut tukensa poliittiselle ensikertalaiselle – Rio Moralesille.

Moralesin rakkaus ja intohimo kotiseutuaan kohtaan ovat tehneet hänestä erittäin suositun äänestäjien keskuudessa. Morales muistelee usein tilaisuuksissaan Harlemin pienyrittäjiä, joiden liikkeet ovat olleet alueen tukipilareita jo vuosikymmenien ajan... Mutta nyt hänen lapsuutensa liikkeet on jyrätty Roxxonin uuden päämajan tieltä.

”Kun aviomieheni menehtyi, tiesin, että oli aika palata kotiin. Olen nyt valmis pitämään huolta naapurustostani, aivan kuten se on pitänyt huolta minusta.”

Rion omistautuminen perheelle ja kodille huokuu tavasta, jolla hän suhtautuu alueensa ihmisiin, ja hänen kannatuksensa kasvaa jatkuvasti: Moralesin tukijoiden rintamerkkejä näkee vähän väliä East Harlemin kaduilla. Moralesin kannattajakuntaa laajentavat entisestään myös kampanjan katutason toimijat, jotka kertovat kaikille hänen ”ihmiset ennen liikevoittoa” -sanomastaan.

Kun Moralesilta kysyttiin, kuinka hän on niin omistautunut edistämään yhteisönsä asioita, hän vastasi: ”Teen tämän ystävieni, naapurieni ja ennen kaikkia poikani vuoksi. Haluan näyttää hänelle, että taistelemme rakkaimpiemme ja oikeudenmukaisuuden puolesta – aivan kuten hänen isänsäkin teki.”

RIKOLLISUUS

UUDENLAINEN HÄMÄHÄKKI

Uusi Spider-Man on osoittanut pikavauhdilla, että hänellä on ikiomaa tyyliä ja karismaa vaikka muille jakaa.

 

TARINA
BETTY BRANT

TARINA
BETTY BRANT

VALOKUVAT
JUSTIN WEST

VALOKUVAT
JUSTIN WEST

Nyt kun kaupungissa heiluu kaksi Spider-Mania, voisi luulla, että heitä on vaikea erottaa toisistaan. Mutta tämän opettaja-oppilas-kaksikon eroavaisuudet ovat harvinaisen silmiinpistäviä.

Alkuperäinen Spider-Man liikkuu kokeneen sankarin sulavuudella ja itsehillinnällä, kun taas hänen nuorempi kumppaninsa sinkoilee paikasta toiseen nuoruuden innolla ja loikkii hurjan näköisesti pitkin kaupungin maamerkkejä.

Kaupungin asukkaat, jotka ovat nähneet uuden tulokkaan taistelut tavallisia konnia vastaan, ovat havainneet tämän otteissa dynaamista energiaa, jota nuorukainen ei vielä ole täysin oppinut hallitsemaan. Silminnäkijöiden mukaan sankari laittaa itsensä täysin likoon joka taistelussa, olipa kyse sitten konnien seitittämisestä tai iskujen väistelystä.

Alkuperäisen Spider-Manin kehityskaarta seuranneet odottivat uuden seittisankarin kulkevan opettajansa jalanjäljissä, mutta uusi tuttavuus on lähinnä todistanut, että jokainen sankari hioo taitonsa omalla tavallaan.

Osa kaupunkilaisista ei vieläkään ole tottunut siihen tosiasiaan, että kaupungissa on kaksi Spider-Mania. On kuitenkin turhaa alkaa rajoitella kaupunkimme suojelijoiden määrää – etenkään nyt, kun Underground on lisännyt toimintaansa. Jatka samaa rataa, uusi Spider-Man: me kaikki seuraamme mielenkiinnolla, mitä keksit seuraavaksi.

RIKOLLISUUS

RIKOLLISTA HÄMMENNYSTÄ

Taistelun jälkeen löydetyn aseen analyysi osoittaa, että kukaan ei oikeastaan ymmärrä Undergroundin uutta tekniikkaa.

 

TARINA
ROBBIE ROBERTSON

TARINA
ROBBIE ROBERTSON

VALOKUVAT
SHAUN BESMAN

VALOKUVAT
SHAUN BESMAN

Undergroundin voimien kasvamisen myötä on käynyt yhä selvemmäksi, että kyseessä ei ole pelkkä valtaa janoava jengi. Järjestö on eliminoinut useita kilpailijoita ja merkinnyt itselleen uusia reviirejä – ja sillä on käytössään tekniikkaa, jolla se myös pitää uudet alueet ominaan.

Ovatko konnat riittävän neuvokkaita valmistaakseen laitteet itse? Ja jos eivät ole, kuka laitteet valmistaa? Paikallinen podcast-tähti Danika Hart esitteli julkisuuteen vuodetun raportin Undergroundin piilopaikasta takavarikoidusta aseesta, ja asetta tutkineet eivät hämmennykseltään ole päässeet yhteisymmärrykseen siitä, miten laitteen tekniikka toimii.

Näytimme raportin sekä lukijoiden lähettämiä videoita tiedeuutistemme toimittajalle, Izzy Bunsenille, ja pyysimme hänen mielipidettään.

Edistynyttä tekniikkaa

”Jengiläisten vaatteissa virtaavan violetin aineen perusteella arvioisin, että aine on olennainen osa varusteita. En ole nähnyt tällaista koskaan aikaisemmin.”

Ohjelmoitavia aseita

”Jengiläiset voivat muuntaa laitteitaan käden käänteessä! Heidän tarvitsee vain ajatella tarvitsemaansa laitetta, niin sellainen muodostuu heti violetista aineesta. Aivan kuin kyseessä olisi mentaalikomentojen ja jonkinlaisen ohjelmoitavan aineen yhdistelmä.”

Huipputeknistä rikollisuutta

”Kyseessä on takuuvarmasti ylle puettavaa tekniikkaa, jollaista on jo aiemmin kehitetty. Mutta tavallisille ihmisille tällainen tekniikka tarkoittaa älypuhelinta tai älykelloa – ei rikoksiin tarkoitettuja varusteita.”

Bunsenin analyysin ja vähäisten tutkimustulosten perusteella on selvää, ettemme ole valmiita siihen, mitä ikinä Underground suunnitteleekaan. Mahtaako sama koskea myös Spider-Maneja?

KULTTUURI

VIIMEINEN NÄYTÖS

Gem-teatterin historiallinen esirippu ei laskeutunut – se putosi.

 

TARINA
KAT FARRELL

TARINA
KAT FARRELL

VALOKUVAT
JUSTIN WEST

VALOKUVAT
JUSTIN WEST

Kaupungilla on jo pitkään pohdittu, avaako New Yorkin historiallinen Gem-teatteri oviaan enää koskaan. Vuosikymmeniä kestäneen menestysnäytelmien putken jälkeen teatterin kerrottiin sulkeutuvan hetkeksi yksinkertaisia korjaustöitä varten. Jatkuvien viivästysten ja urakoitsijoiden vaihtumisten myötä teatterin ovet ovat kuitenkin pysyneet visusti suljettuina, ja nykyään rakennus on vain rapistunut varjo entisestään.

Useat teatterin ystävät ovat hiljalleen hyväksyneet sen, että Gem-teatteri ei kenties enää koskaan palaa entiseen loistoonsa, ja teatteriyhteisö suree kaupungin viimeisiin kuuluvan teatterin kohtaloa.

KULTTUURI

HEUREKA! …EHKÄ?

Voivatko Harry Osbornin ja Simon Kriegerin kaltaiset millenniaaliälyköt innoittaa nerojen seuraavaa sukupolvea?

 

TARINA
BETTY BRANT

TARINA
BETTY BRANT

VALOKUVAT
LANCE BANNON

VALOKUVAT
LANCE BANNON

Norman Osbornia halveksitaan. Otto Octavius kärsii tuomiotaan vankilassa. Eilispäivän arvostetut ja innoittavat nerot ovat paljastuneet pimeän puolensa, joten on tullut aika löytää heidän seuraajansa. Uusiin toivoihin kuuluvat esimerkiksi New Yorkin oma kultapoika Harry Osborn – joka huhujen mukaan välttelee Oscorpin johtamisen vastuita ja viettää mieluummin aikansa kuhertelemalla Alpeilla – sekä uusi tulokas Simon Krieger, joka johtaa Roxxon Energyn tutkimus- ja kehittelyosastoa.

Laboratorioissaan muun muassa ilmanlaatuun ja vesien saasteisiin keskittynyt nuori Osborn on tehnyt ihmeitä kaupunkimme elämänlaadulle. Karismaattinen, kunnianhimoinen ja älykäs Krieger on puolestaan ohjannut Roxxonin etäämmälle saastuttavista sähköntuotantovaihtoehdoista ja luonut paljon odotetun, ympäristöä säästävän ja luotettavan energiamuodon.

Kaupunkiamme uudistaneen kaksikon tulevaisuus näyttää lupaavalta, mutta riittääkö heidän esimerkkinsä innostamaan New Yorkin nuorisoa lähtemään tiedeuralle?

Optimismin aika
New Yorkin nuorekas hehku
Uudella Spider-Manilla on tyyliä
Paikoillanne, valmiina, keskustelkaa!
Kansan hämähäkki
Politiikka

OPTIMISMIN AIKA

New York City toivoo saavansa uuden alun tämän talven kaupunginvaltuuston erityisvaalien myötä.

 

TARINA
BEN URICH

TARINA 
BEN URICH

VALOKUVAT
SHAUN BESMAN

VALOKUVAT
SHAUN BESMAN

Pormestari Osbornin yrityksen, Oscorpin, menetettyä järkyttävästi viime vuonna kaupunkia piinanneen Pirun henkäyksen hallinnan kaupunginosat odottavat toiveikkaina positiivista uutta alkua, kun New York valmistautuu talven erityisvaaleihin.

East Harlemin kaupunginosan asukkaat ovat ilmaisseet turhautumisensa kuukausia kestäneisiin sähkökatkoihin, joihin ei toistaiseksi ole löydetty ratkaisua. Monet ovat lisäksi huolissaan rakastettujen paikallispuotien sulkemisesta, kun megayritys Roxxon on levittäytymässä alueelle.

He alkavat silti nähdä toivoa, sillä eräs ehdokas ymmärtää heidän huolensa: Rio Morales, paikallisen koulun fysiikanopettaja ja Pirunhenkäys-kriisin sankarin, Jefferson Davisin, leski. Morales, joka vastustaa Roxxonin salamyhkäistä uutta energiamuotoa, Nuformia, sekä sen testauspaikkaa East Harlemissa, on jo alkanut solmia yhteyksiä alueen asukkaisiin hyödyntäen lapsuudenaikaisia sidoksiaan naapurustoon ja yhteisiä tavoitteita sen tulevaisuudelle.

Moralesin vastaehdokas antaa kuitenkin kovan vastuksen, ja tämä sattuu olemaan lisäksi Roxxonin puolestapuhuja. Hänkin on voittanut puolelleen alueen asukkaiden luottamusta ja tukea lupaamalla vahvaa kumppanuutta energiayhtiön kanssa, mikä turvaisi East Harlemille valoisan tulevaisuuden.

KULTTUURI

NEW YORKIN NUOREKAS HEHKU

Kaupunki pursuaa luovuutta, kiitos nuorten, joilla on isoja ideoita.

 

TARINA
BETTY BRANT

TARINA
BETTY BRANT

VALOKUVAT
LANCE BANNON

VALOKUVAT
LANCE BANNON

New Yorkista tapaa ponnistaa kirkkaita tähtiä, oli kyse sitten näyttelijöistä, artisteista, yrittäjistä tai teknologianeroista. Nyt käännämme kuitenkin kohdevalon nuorempiin tähtiimme, joista jokaisella on omat pyrkimyksensä.

Danika Hart, Danicastin juontaja

Danika on juontanut omaa podcastiaan jo tovin, mutta se, että lähetys kohoaa pikavauhtia listoilla, osoittaa että hän kerää kuulijoita tarjoamalla tuoretta ja tasapuolista perspektiiviä muiden mahtailevien ja yksipuolisten podcast-juontajien keskellä.

”Jotkut esittelevät epäreilusti vain tarinan toista puolta. Esimerkiksi mollaavat Spider-Mania ja hänen pariaan, vaikka he ovat sankareita. Piste. En pyytele sitä anteeksi. Haluan vain esitellä realistisen katsantokannan, jotta kuulijat olisivat mahdollisimman tietoisia kaikista faktoista ennen kuin valitsevat puolensa.”

Miles Morales, biittinikkari

Teini-ikäinen Miles Morales ei ehkä ole tunnettu nimi, mutta lahjakas nuori tuottaja on miksannut huoneeseensa kyhätyssä studiossa East Harlemin kuumimpiin lukeutuvia biittejä.

”Musiikilla on valtava merkitys elämässäni. Isäni tapasi tehdä musiikkia setäni kanssa käyttäen kaduilla kuultavia ääniä. Minua todellakin inspiroi heidän vanhan koulukunnan rytminsä, mutta miksaan niitä vuoden 2020 visiolla.”

Hailey Cooper, katutaiteilija

Hailey Cooper tunnetaan katutaiteilijana koko East Harlemissa. Hänen työnsä osoittavat, ettei hän anna kuulovammansa estää häntä näyttämästä, että taide vastaa tuhatta sanaa.

”Olen visuaalinen luonne, etenkin kuulovammani takia. En tee taidetta vain taiteen vuoksi, vaan tahdon töideni liikuttavan ihmisiä ja nostamaan tietoisuuteen ongelmia tai aatteita, joista ihmisten pitäisi olla perillä.” 

Ganke Lee, teknologiakehittäjä

Ganke Lee ei ole vielä edes valmistunut high schoolista, mutta on jo täyttänyt kovalevyn tai pari kehittelemillään ohjelmistoilla, joita mikä tahansa teknologiajätti kadehtisi.

”Teknologia voi auttaa meitä niin paljon! Minulla on juuri työn alla huippusalainen mullistava appi. No, oikeastaan voin paljastaa sen verran, että julkaisunsa jälkeen siitä tulee appi, jota käytetään aina tarvittaessa apua.”

MUOTI

UUDELLA SPIDER-MANILLA ON TYYLIÄ

Spideyn kumppanilla on vaatekaappi, jonka sisältö vetää vertoja alkuperäisen seittisankarin tyylille.

 

TARINA
BETTY BRANT

TARINA
BETTY BRANT

VALOKUVAT
JUSTIN WEST

VALOKUVAT
JUSTIN WEST

Vaikka heillä onkin sama kutsumanimi, uusi Spider-Man alkaa määritellä omaa, mentoristaan erillistä identiteettiään. Omien Spider-liikkeidensä hiomisen lisäksi Spideyn kumppani alkaa näyttää New Yorkille, että hänellä on silmää muodille.

Vilkaiskaapa kahta uuden Spider-Manin esittelemää freeseintä pukua, joita olemme koskaan nähneet,

Purppurahuppu-puku: Onkohan siinä ylä- ja alaosa? Spider-Man näyttää valmiilta painumaan salille tässä stailissa jumppapuvussa. Joidenkin mielestä huppu, toisten mielestä kaapu. Oli miten oli, sitä ei ole tehty koskaan aiemmin, ja se on lookki, jossa uusi Spider-Man näyttää päheältä.

T.R.A.C.K.-puku: Uusi Spider-Man heilahteli kaupungin halki toisessakin puvussa, joka korosti hänen sankarillista siluettiaan. Klassisen punamustan pukunsa peruja, mutta vaikuttaa olevan valmistettu hengittävästä kankaasta, jolloin Spider-Man kykenee singahtelemaan kaupungilla ilman, että soija puskee pintaan.

POLITIIKKA

PAIKOILLANNE, VALMIINA, KESKUSTELKAA!

Rio Morales tekee täystyrmäyksen sparratessaan toisten valtuustoehdokkaiden kanssa vaalikeskustelussa.

 

TARINA
KAT FARRELL

TARINA
KAT FARRELL

VALOKUVAT
SHAUN BESMAN

VALOKUVAT
SHAUN BESMAN

Olemme saavuttaneet kriittisen pisteen kaupunginvaltuustovaaleissa keskustelun kuumetessa. Uusimmassa vaaliväittelyssä Rio Morales varasti valokeilan vastaehdokkaaltaan.

Morales prässäsi vastaehdokastaan tämän suunnitelmista suojella East Harlemia Roxxonilta, mihin hänen vastaväittelijänsä reagoi mainostaen tyypillisesti sitä ”uskomatonta tulevaisuutta”, jonka Roxxonin Nuform varmistaisi alueelle.

Morales ei kuitenkaan tyytynyt vastaukseen, vaan jatkoi painostamista kysymällä uskoiko vastaehdokas todella siihen, että Roxxonin toiminta oli rauhanomaista yhteistyötä yhteisön kanssa eikä vihamielinen yritysvaltaus. Saamatta välitöntä vastausta Morales tekee lopullisen tyrmäyksen kyseenalaistamalla vastaehdokkaansa tuntemuksen naapurustosta ja sen, mahtaako hän todella pitää yhteyttä ihmisiin, jotka kutsuvat East Harlemia kodikseen.

KULTTUURI

KANSAN HÄMÄHÄKKI

Spideyn uusi kumppani on suosituin uusi naapurimme.

 

TARINA
ROBBIE ROBERTSON

TARINA
ROBBIE ROBERTSON

VALOKUVAT
LANCE BANNON

VALOKUVAT
LANCE BANNON

Uusi Spider-Man on osoittanut, ettei ole pelkkä rikollisuuden vastustaja, vaan ihmisten arkielämän ongelmia ratkova sankari. Hänet on usein nähty singahtelemassa East Harlemista Midtowniin avustamaan pelastushenkilökuntaa ja jahtaamassa kadonneita lemmikkejä, oikeuttaen täysin fraasin ”naapuruston ystävällinen Spider-Man”.

Vaikka hän on selvästikin näyttänyt kehittyvänsä supersankarina, Spideyn uusi kumppani on lisäksi todistanut olevansa nöyrä sankari. Hän on täällä paitsi suojellakseen, myös oikeasti palvellakseen New Yorkin asukkaita.

Spider-Manista Spider-Maneiksi
Pois varjoista
Punainen jättiläinen ryhtyy vihreäksi
Oi ei! Oscorp romahtaa
Vanha sävel uudelle äänitorvelle
RIKOLLISUUS

SPIDER-MANISTA SPIDER-MANEIKSI

Spideylla on uusi kumppani. Mutta kuka hän on?

 

TARINA
ROBBIE ROBERTSON

TARINA 
ROBBIE ROBERTSON

VALOKUVAT
JUSTIN WEST

VALOKUVAT
JUSTIN WEST

Jo kuukausien ajan newyorkilaisilla – jotka normaalisti eivät katso kuin suoraan eteensä – on ollut varsin jännittävä syy tähyillä taivaalle. Spider-Man, jonka olemme nähneet miltei vuosikymmenen ajan, on yllättäen muuttunut kahdeksi.

Kun Spideyn suojatti astui esiin ensi kertaa, uuden seinäkiipijän seitit olivat sotkuisia, vitsinsä kliseisiä ja liikehdintä vähemmän sulavaa. Hänet on kuitenkin tämän jälkeen nähty treenaamassa katoilla ja kujilla kaikkialla kaupungissa opettajansa seurassa.

Mutta kysymys, jonka ratkaisuyrityksistä newyorkilaiset ovat luopuneet jo vuosia sitten, on jälleen nostanut päätään: kuka on tämä uusi Spider-Man? Onko hän radioaktiivinen laboratoriotuotettu sisarus? Oikeuden jakamiseen mieltynyt voimistelija? Hän vaikuttaa nuoremmalta ja se kuumeinen tapa, jolla hän singahtelee lyhtypylväissä ja paloportailla auttamassa New Yorkin taviksia viittaa siihen, että hän on vähintäänkin innoissaan sankarina olosta.

Faktahan on, että newyorkilaiset lopulta hyväksyivät ensimmäisen Spider-Manimme anonyymiyden. Valehtelisin, jos väittäisin, etten innostuisi salaperäisestä naamiosankarista. Onko sillä loppupeleissä väliä, kuka pukua pitää, kunhan hän on meidän puolellamme?

RIKOLLISUUS

POIS VARJOISTA

Rikollisuustilastoissa on tapahtunut notkahdus Spider-Manin ansiosta, mutta uhkaako uusi jengi syntynyttä rauhaa?

 

TARINA
ROBBIE ROBERTSON

TARINA
ROBBIE ROBERTSON

VALOKUVAT
LANCE BANNON

VALOKUVAT
LANCE BANNON

Spider-Man on koko viime vuoden tehnyt kaupungistamme turvallisemman kuin koskaan. Hän paljasti Kingpinin kiinteistömoguli Wilson Fiskiksi, selvitti että Mister Negative olikin hyväntekijä Martin Li, ja tyrmäsi Maggian donin Hammerheadin, eli Joseph Martellon. Hän jopa esti katastrofin viime vuonna tekemällä tyhjäksi Lautalla tapahtuneen vankilapaon, jonka mielipuolinen tiedemies Otto Octavius oli suunnitellut ja jota toteuttamassa olivat superrikolliset Rhino, Vulture, Electro ja Scorpion. Kaikkia osallisia uhkaavat elinkautiset vankeustuomiot Lautalla.

Tästä asti hierarkian ja kunnioituksen puuttuminen alempiarvoisten rikollisten piirissä on saanut vaille johtajaa jääneet kätyrit kääntymään toisiaan vastaan. Mutta Underground, luihu jengi jonka luultiin hajoneen viime vuoden tapahtumien jälkimainingeissa, on noussut jälleen esiin järjestäytyneenä neonvalaistuna ryhmänä, jolla on hallussaan hälyttävän modernia aseistusta.

Silminnäkijöiden raporttien mukaan Underground on liittynyt mukaan jengisotiin ja napsimaan Lautalle tuomittujen rikollispomojen viimeisiä ykkösmiehiä. He ovat menneet jopa niin pitkälle, että röyhkeästi väittävät olevansa voimakkaampia kuin kaupungin historian pahamaineisin rikollispomo, Kingpin.

Juuri kun newyorkilaiset alkoivat taas tuntea olonsa turvalliseksi, jengin uusi tuleminen on muistuttanut meille kaikille, että tämä kaupunki ei nuku koskaan. Rauha ei koskaan kestä pitkään. Mitä Underground suunnittelee? Ja astuuko jompi kumpi Spider-Man esiin pysäyttämään sen?

LIIKETALOUS

PUNAINEN JÄTTILÄINEN RYHTYY VIHREÄKSI

Roxxon vaihtaa perinteisestä energiantuotannosta vallankumoukselliseen uuteen tuotteeseen.

 

TARINA
KAT FARRELL

KIRJOITTANUT
KAT FARRELL

VALOKUVAT
SHAUN BESMAN

VALOKUVAT
SHAUN BESMAN

Siitä ei ole kovin pitkään, kun megayritys Roxxon Energy ilmoitti muutoksista johtajistossaan ja nimesi Simon Kriegerin tutkimus- ja kehittelyosastonsa johtajaksi. Nuori, kunnianhimoinen ja karismaattinen Krieger vakuutti nopeassa tahdissa vanhanaikaiset viranomaiset uskomaan Roxxonin laboratorioiden uudelleenorganisointiin ja sen keskittymiseen tutkimaan puhdasta energiamuotoa, jonka Krieger itse sanoi uskovan ”pelastavan maailman”.

Nyt Roxxonin uusi johtohahmo on julkistanut läpimurron. Hän väittää yhtiönsä kehittäneen aivan uuden energiamuodon, jonka luvataan olevan nollapäästöinen ja antavan sähköä New Yorkin kaupunginosille vuosisatojen tarpeiksi. Krieger nimesi keksinnön Nuformiksi. Hän ilmoitti viipymättä, että tämä uusi energiamuoto läpäisi heittämällä ”kattavat testaukset” – joskin testien luonne on jäänyt edelleen pimentoon – ja valmistautuvansa tuomaan tätä uutta energiaa New Yorkiin.

Yhtiön nopea kiinteistöhankintatahti on vallannut uuden osan New Yorkia: East Harlemin. Kriegerin mukaan tällä alueella otetaan ensimmäiseksi käyttöön Nuform-reaktori. Vaikka monet East Harlemin asukkaat suhtautuvatkin epäillen sen turvallisuuteen, tutkimus- ja kehittelyosaston johtaja on vakuuttanut heille, että se on ratkaisu naapurustoa piinanneisiin sähkökatkoihin.

LIIKETALOUS

OI EI! OSCORP ROMAHTAA

Häväistyn pormestari Norman Osbornin yritys kyykkää

 

TARINA
BEN URICH

TARINA
BEN URICH

VALOKUVAT
SHAUN BESMAN

VALOKUVAT
SHAUN BESMAN

Kun pormestari Norman Osbornin osallisuus Pirunhenkäys-kriisiin selvisi yllättäen, hän vetäytyi miljoonan dollarin kattohuoneistolinnakkeeseensa.

Kun Osborn on vedetty lokaan, kadonnut julkisuudesta, ja hänen perintönsä on tahriintunut, koko hänen yritysimperiuminsa – Oscorp – on nyt taloudellisessa syöksykierteessä. Hänen johtoryhmänsä kamppailee paikataakseen yrityksen julkisuuskuvaa, mutta monet liikekumppanit vetäytyvät sopimuksistaan.

Pörssikurssien osalta tilanne näyttää vieläkin synkemmältä. Osakkeenomistajat myyvät vimmattuun tahtiin myrkyllisiksi käyneitä salkkujaan. Ja heidän ikäväkseen osakkeet ovat käytännössä enää hilujen hintaisia, kiitos Osbornin holtittomien tieteellisten tutkimusten.   

LIIKETALOUS

VANHA SÄVEL UUDELLE ÄÄNITORVELLE

Daily Buglen omistajat marssittavat tuttuja kasvoja kuvittamaan sanomalehden tulevaisuutta

 

TARINA
BETTY BRANT

TARINA
BETTY BRANT

VALOKUVAT
LANCE BANNON

VALOKUVAT
LANCE BANNON

Hiljattaisten mielipidemittausten ja kyselyiden mukaan ihmiset ostavat yhä vähemmän Daily Buglen paperiversiota, etenkin sen entisen päätoimittajan, J. Jonah Jamesonin, saatua lähtöpassit.

Riitaisan välirikon jälkeen tulisieluinen ja jääräpäinen Jameson löi rahoiksi riippumattomuudellaan rakentamalla brändiä ”suorapuheisella” Pelkkää faktaa -podcastillaan, kirjasopimuksilla ja erilaisilla omakustannetuotteillaan.

Sisäpiirin lähteet kertovat, että Daily Buglen omistajat käyvät kaikessa hiljaisuudessa neuvotteluja Jamesonin kanssa nähdäkseen, voisiko välirikkoa paikata tulevaisuudessa. Mutta kun Jamesonin tähti vaikuttaa olevan nousussa, hänen takaisin ostamisensa saattaa koitua kalliiksi.

© 2020 MARVEL

© 2020 Sony Interactive Entertainment LLC. Pelin tekijä ja kehittäjä: Insomniac Games, Inc.